Minulla ei ole mitään nostalgisia muistoja punaisesta tai sinisestä jenkkikassista, kummankaan väristä kun minulla ei ole koskaan ollut, joten minun virkatusta versiostani tuli tämän värinen:
52054.jpg
Ohje: SK 3/2006
Lanka: Novita Tennessee, vihreää reilu 1½ kerää ja valkoista vähän päälle 1 kerä
Virkkuukoukku: nro 3

Tämänkin tekeminen takkusi alkuun... Yritin tehdä sitä ensin jo varastossa olemassa olevista langoista, kunnes puolessa välissä huomasin, että toisesta kerän jämästä toiseen siirryttäessä myös langan sävy vaihtui. Kun muita vaihtoehtoja ei kotoa löytynyt, täytyi käydä ostamassa langat Prisman hyllystä. Onneksi valkoista ei tarvinnut ostaa kahta kerää, vaan samansävyistä löytyi kotoa tarvittava määrä.

Tänään meillä tuoksuu taas tuore leipä. Jotain hyötyäkin tästä työttömänä olemisesta; opettelin leipomaan "oikeaa" leipää. Moneen viikkoon ei ole tarvinnut kaupasta tuoda vaaleaa leipää ja ruisleipääkin ollaan saatu appivanhemmilta pakastimeen laitettavaksi asti. Ja mikä parasta, minun tekemäni leipä on myös perheen mielestä herkullista =). Tässä resepti, jos jollakin alkoi jauhopeukaloa syyhyttämään:

½ pakettia hiivaa
6 dl vettä
½ dl kauraleseitä
1 dl kaurahiutaleita
½ dl (vajaa) pellavansiemenrouhetta
1 dl hiivaleipäjauhoja juureen + sopiva määrä alustamista ja leipomista varten
2-3 tl suolaa

Liota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Sekoita joukkoon kauraleseet, kaurahiutaleet, pellavansiemenrouhe ja 1 dl hiivaleipäjauhoja. Sekoita ainekset velliksi ja jätä taikina juurtumaan 3-4 tunniksi.

Sekoita joukkoon suola ja alusta taikina hiivaleipäjauhoilla vähän pullataikinaa tukevammaksi. Kohota ½ tuntia kuumassa vedessä tiskialtaassa.

Leivo taikinasta jauhojen avulla kaksi pyöreää tai pitkulaista leipää. Taputtele vähän litteämmäksi ja pistele leivät haarukalla. Kohota liinan alla n. ½ tuntia.

Voitele leivät piimällä (vesikin käy). Paista uunin alimmalla tasolla 225 asteessa ensin puoli tuntia ja sitten laske uunin lämpötila 200:aan, käännä leipiä ja irrota toisistaan, paista vielä n. 20 minuuttia
52140.jpg