Minun Salainen Neuleystäväni ei ole enää salainen, vaan hän on Hopeaseitti -blogin Tanja! Päivällä saapui postin mukana ilmoitus, että minulle on paketti postissa ja se jos mikä oli hyvä syy lähteä lasten kanssa ulos reippailemaan =) Teki mieli avata paketti jo postin pihalla, mutta sain maltettua mieleni juuri ja juuri kotiin asti. Tällaisen mahtavan paketin oli Tanja minulle lähettänyt:

282826.jpg

Kirjassa on kivoja nopeatekoisia neule- ja virkkausohjeita, suklaat ovat herkullisa (niitä parhaillaan mutustan ;) ), lapset tuhosivat jo päivällä nalleyllätyssuklaat ja hahtuvat ovat todella kauniin värisiä. Paketti oli tälläkin kertaa tuoksuva ja tuoksun lähteinä olivat suklaan ja vaniljan tuoksuiset tuikkukynttilät. Ja mikä ihaninta, Tanja oli kirjoittanut paketin mukaan ihan oikean kirjeen!

Ennen en ollutkaan blogissasi vieraillut (tänään sait yhden uuden tilaajan :) ), mutta olin melkein varma, että tunnemme irkistä #neulonta -kanavan kautta, sillä kun elokuussa valitin hahtuvan puutetta, sinä lähetit minulle hahtuvakiekon ja kun syyskuussa valittelin bambuisten sukkapuikkojen vähyyttä, sinä lähetit minulle juuri sopivan kokoiset puikot! Kiitos paljon Tanja tästä paketista ja vielä kerran myös kaikista muista paketeista ja muistamisistasi! Kaikkien pakettien sisällön näkee täältä.

Tuhannet kiitokset Kristelille Salaisen Neuleystävän järjestämisestä! Hauskaa oli, sekä lähettäjän että vastaanottajan ominaisuudessa. Lähden varmasti mukaan uudestaankin, jos joku samanlaisen vaihdon joskus järjestää.

Sitten vähän muutakin asiaa: neulottu on, mutta vähän sitä ja jonkun verran tuota, mitään en ole saanut ihan valmiiksi asti. Nyt puikoilla on joululahjoja, vaikkakin Tanjan lähettämä Opalin sukkalanka houkuttelisi kovasti myös saada puikoille, mutta siitä olen luvannut itselleni Jaywalkerit eli en varmaan pääse nautiskelemaan siitä vasta kuin joulun jälkeen. Rukki on edennyt jo kuistille saakka ja odottaa että saan inspiraation puhdistaa sen. Taidankin kokeilla kehräystä ensin hahtuvalangalla, vaikka niillä, mitä sain Tanjalta tänään =)