Viikko sitten olimme lähdössä mummolaan ja viime perjantaina oli myös isäni syntymäpäivä. Hoksasin sitten lähtötohinassa, että olisihan sitä voinut lahjaakin viedä... Nappasin mukaani vihreää Nalle Coloria ja kolmosen bambut. Aloitin neulomaan automatkalla ja seuraavana iltana ensimmäinen sukka oli valmis, toisen sukan valmistuminen kestikin vähän pidempään... Tänä viikonloppuna siskoni on menossa käymään vanhempiemme luona, joten hän saa viedä myöhästyneen lahjan.

42279.jpg

Ensi vuonna isä täyttää pyöreitä vuosia, joten silloin lahjan voisi aloittaa vähän aikaisemmin :P. Suunnittelin, että tuosta samasta langasta neulottu villatakki voisi olla isän yllä miehekäs :).

Silloin tällöin tekee mieli virkata kukkasia ja tuleepahan pienille langanjämillekin käyttöä:
42281.jpg

Näille taisin viimeinkin keksiä käyttöä:
42280.jpg
Terveisiä vaan Päiville ;)