Mielessä on alkanut välähdellä taas laukku-ajatuksia ja uuden laukun muoto olisi suurin piirtein selvillä, tosin ei minulla ole vielä edes hahtuvaa sitä varten... Mutta, mietin myöskin sitä, kuinka laukun koristelisi niiden jo tylsäksi käyneiden virkattujen kukkasten sijaan ja kokeilin tehdä neulottuja kukkasia. Tällaisia niistä tuli:

1201061.jpg

Ajatus kukkasiin lähti sellaisista kankaisista ympyröistä, mitä onkin näkynyt erilaisina versioina monissa blogeissa. Kukkasten keskelle olisi pitänyt olla koristeeksi nappeja, mutta en löytänyt käsityölaatikostani yhtään :o Toiseen ompelin paljetteja ja toinen odottaa nappiansa.

Nappia ja kuminauhaa odottelevat myös nämä vaippahousut, jotka neuloin ystävättäreni pian syntyvälle vauvalle.

1201059.jpg

Malli on oma  ja muutaman vuoden takaisesta muistelen, että itse totesin tämän mallin hyväksi käytössä, muutaman kuukauden ikäisellä. Mutta mikä malli on toimivin vastasyntyneellä? Kokemuksen tuomia vinkkejä otetaan vastaan! Silmukkamäärää osviitaksi vilkaisin ruskovillan ohjeesta ja siitäkin vielä vähensin silmukoita, koska muistelen, että ruskovillan ohjeet olivat aika reiluja. Ja nuokin nyt neulomani pöksyt taitavat olla vieläkin vähän liian isot.

Ennen joulua löysin lankakaupan alekorista lankaa, joka jo kaupassa näytti sliparilta, minulle itselleni.

1201065.jpg

1201066.jpg
(näytänpä kuvassa todella uhkealta :D)

Langasta tulikin kaunista pintaa, mutta... Pistelee niin vietävästi! Käytin neuleen jo huuhteluainekylvyssä ja pistely hieman väheni, mutta ei kokonaan. Pistelee siis ihan trikoopaidan läpi. Lanka on Marks & Kattensin Naturaa, 37% akryylia, 30% villaa, 30% alpakkaa, 3% viskoosia. Liivi on neulottu periaatteella, että luodaan silmukat mallitilkun perusteella ja neulotaan fiiliksen mukaan. Neuloin liivin pyörönä kaula-aukkoon asti ja yhtään saumaa ei tarvinnut ommella, jos kauluksen alareunaa ei lasketa. Olkapäätkin päättelin kolmen puikon päättelyllä.